LIIKKASEN SUKUSEURA ry

Rakkaat Liikkasen sukuyhteisön edustajat

Erityisesti hallitsijoilla, aatelisilla ja muilla merkkihenkilöillä on kautta historian ollut tarve selvitellä sukulaisuussuhteitaan. Asia oli aiemmin erityisen tärkeä periytyvien omaisuuksien ja arvonimien johdosta ja samalla myös tiettyyn sukuun kuuluminen saattoi tuoda muutoinkin ylimääräistä arvostusta ja hyväksyntää riippumatta henkilön omasta vaikutusvallasta. Varmaan monella meistä on vielä muistissa se, kuinka Paavo Lipponen aikanaan kertoi sukujuuriaan löytyvän lähes jokaiselta paikkakunnalta, jossa hän kävi puhumassa.

Hallitsijoille oli myös tarve todistaa sukututkimuksella polveutuvansa merkittävistä, jopa jumalallisista esi-isistä ja vahvistaa näin oma valta-asemansa. Usein tämä johtikin siihen, että sukututkimusta tehtiin jo ennalta määrätyn sukulaisuusoletuksen todistelemiseksi. Tällaisilla vääristellyillä sukupuilla on historiallinen arvonsa, mutta todellisen sukututkimuksen kannalta niillä ei ole käyttöä. Kuitenkin näissä meistä hulluilta tuntuvissa sukukartoituksissa on nykyisen sukututkimuksen juuret.

Viime vuosina sukututkimuksen harrastaminen on voimakkaasti lisääntynyt meidän tavallisten ihmisten parissa suurten ikäluokkien kiinnostuessa asiasta. Aikaisemmin sukututkimusta pidettiin eläkeläisten harrastuksena, nyt mukaan tulee yhä nuorempia ikäpolvia.

Mitä sukututkimuksella sitten tavoitellaan?

Eräs sukututkija on verrannut sukua kirjavaan mattoon, jossa loimena on aika, kuteina elämä ja nukkana erilaiset ihmisyksilöt.

Tämä matto hapertuu ja haalistuu toisesta reunastaan samalla, kun sitä kudotaan lisää toisesta reunasta. Matossa on erikokoisia ja -värisiä läiskiä, jotka yhtyvät monin tavoin menneisyydessä, nykyisyydessä ja osaksi tulevaisuudessakin.

Nykyinen kiireinen elämänmuoto katkoo tämän mattokudoksen jatkuvuutta usein niin, että jo isovanhempien elämänkaaren tuntemus on toisinaan sattumanvaraista. Enää suvut harvoin asuvat samoilla paikkakunnilla, saattavatpa jotkut perheet muuttaa useita kertoja lasten varttuessa niin, että lopulta tunteeksi jää, ettei ole mistään kotoisin.

Oman lukunsa muodostavat luovutetusta Karjalasta muuttaneet, joilla vanhat sukuyhteydet ovat siirtolaisten asuttamisen myötä katkenneet tai levittäytyneet laajalle alueelle Suomessa.

Yleisestikin ottaen harvalla on enää perinteistä mummolaa, jonka vintille voi kiivetä tutkimaan edellisen vuosisadan puolelta olevia kirjeitä, päiväkirjoja tai valokuvia ja sitäkin harvemmalla on joku, joka kykenee vielä kertomaan ketkä noissa haalistuneissa kuvissa ovat tai mitä kirjeiden henkilöille on sittemmin tapahtunut. Asuntoja vaihdetaan, muistoja katoaa muutoissa ja vanhukset harvoin asuvat yhdessä lastensa perheiden kanssa.

Kiireinen ja alati muuttuva maailma aiheuttaa tilanteita, joissa on aiheellista kysyä keitä me olemme ja mistä me tulemme. Viimeistään isovanhempien tai omien vanhempien poismeno herättää ihmisissä ajatuksia tai toiveita pidemmän jatkumon olemassaolosta ja omasta roolista siinä.

Näitä sukupolvien välisiin tietoketjuihin syntyneitä repeämiä moni pyrkiikin korjaamaan sukututkimuksen keinoin. Kuten äsken mainitsin, sukututkijan prototyyppi ei enää ole eläkeläinen vaan jo nuoresta aikuisesta alkaen ihmisiä kiinnostaa se, keitä me taustaltamme olemme. Lähes jokainen meistä onkin törmännyt virallisluontoisiin sukututkimuksiin perunkirjoitusten yhteydessä ja joillekin nämä virkatodistusten antamat alkutiedot ovat sytyttäneet kipinän selvittää sukuyhteyksiä edelleen.

Onneksi siinä, missä sukujen sisäisen muistin osalta olemme hävinneet, olemme myös saaneet tilalle lukemattomia erilaisia lähteitä, joista muistitiedon varmistukseksi on mahdollista onkia esiin jo unohtuneitakin sukutaustoja.

Merkittävin apu sukututkimuksen kehittymiselle onkin ollut erilaisten hallinnollisten rekisterien syntyminen. Rekisterit olivat perinteisesti sisältäneet lakien, etuoikeuksien ja omaisuuserien listauksia, mutta valtion ja kirkon hallinnon kehittyminen, verotuksen toimittamiseen liittyvät seikat ja myöhemmin myös laaja väestörekisteri ovat laajentaneet talletettavan tiedon koskemaan myös syntymiä, kuolemia, muuttoja ja vihkimisiä.

Myös erilaisista rikkeistä ja rangaistuksista kuin myös vaikkapa kinkeriosaamisesta on löydettävissä merkintöjä useiden satojen vuosien taakse oikeuksien pöytäkirjoista tai kirkon rippikirjoista. Vanha vitsi kertookin, että monen hienomman rouvashenkilön sukututkimusinto on äkisti laantunut siinä vaiheessa kun ensimmäinen murhamies on löytynyt menneistä sukupolvista.

Aidosti sukututkimuksesta kiinnostuneelle tämänkaltaiset tiedot kuitenkin ovat mielenkiintoisia yksityiskohtia siinä missä positiivisessakin mielessä esiin tulevat sukulaisuudet. Vaikka toiset meistä tänä päivänä jo kokevat, että ”isonveljen” valvonta on tunkeutunut joka puolelle, kun meistä ja tekemisistämme jää merkintöjä eri rekistereihin, ovat nämä jäljet varmasti korvaamattomia tulevaisuuden sukututkijoille.

Suomi on varsin nuori maa valtiona, mutta kiitos uskonpuhdistuksen, on rekisteröinnin laajentuminen ulottunut tänne pohjolaankin jo sangen varhain. Meillä useimmiten sukulaisuuksia on kohtuullisen helppoa selvitellä kirkonkirjoista 1600-luvun lopulle tai ainakin 1700-luvun alun isoonvihaan saakka.  Isonvihan ja sitä seuranneen pikkuvihan aikana useiden seurakuntien arkistoja tuhottiin, joten tätä aiempien tapahtumien selvittely onkin sitten jo huomattavasti hankalampaa ja epävarmempaa.

Harrastelijapohjalta sukututkimusta on helppoa tehdä Sukututkimusseuran internetissä julkaiseman Hiski-Kirkonkirja palvelun kautta. Pidemmälle vietynä sukututkimus vaatii huolellista paneutumista alkuperäisasiakirjoihin lähteiden varmistamiseksi, sillä vanhojen asiakirjojen käsiala voi olla hankalalukuista, nimet usein merkitty ruotsiksi ja kieli muutoinkin vanhaa virkamiesruotsia, latinaa tai saksaa.

Asiakirjojen etsiminen arkistoista ja niiden tulkinta vaativat usein erityisosaamista. Koska suku voi olla hyvinkin laaja ja toisaalta koska tutkiminen on ajoittain vaivalloista ja hidasta, voi suvun perinpohjaiseen tutkimiseen kulua vihkiytyneeltä harrastajalta kymmeniä vuosia.

Siksi suuri kiitos kuuluu heille jotka ovat jaksaneet meidänkin sukuamme selvitellä. Olette tehneet tärkeää työtä kutoessanne Liikkasen sukua jälleen yhteen niin, että voimme näin sukujuhlan puitteissa tavata toisiamme ja tutustua myös ennen tuntemattomiin sukulaisiimme.

Sukututkimuksen eräs tavoite onkin lisätä tietämystä sukupolvien ja sukuhaarojen välillä. Pelkistetyimmillään sukututkimus luo taulukoita, joissa näkyvät toisiaan seuraavien sukulaisten nimet, syntymä- ja kuolinajat ja -paikat sekä muutamat ns. matrikkelitiedot. Usein sukuseurojen tai sukujuhlatapaamisten tavoitteena on lisäksi liittää elämää näiden taulukoiden ympärille.

Hyvät sukujuhlan osanottajat, läheiset ja kaukaiset sukulaiset

Me olemme nyt kokoontuneet tänne oman Liikkasen sukumme merkeissä! Veriheimoisuus on aina ollut ihmisten kesken vahvimpia kiinnikkeitä; mutta, valitettavasti, me itsekukin kuitenkin tiedämme omasta sukuperästämme hyvin vähän. Omat aikalaisemme ja isovanhempamme me jokainen tunnemme, mutta muu osa suvustamme jää jo useimmalle sinne hapertuneen kudelman puolelle.

Kuitenkin elämämme rakentuu historialliselle pohjalle siten, että me yksilöinä perimme vanhempiemme ominaisuuksia, ja että yksilöllinen ja yhteiskunnallinen kehitys jatkuu aina siitä, mihin aikaisempi sukupolvi sen on jättänyt, on tärkeää tietää keitä esivanhempamme ovat olleet, mitä he ovat tehneet ja missä eläneet.

Elämän tosiasia on, että vääjäämättä nykyajasta tulee menneisyyttä, tulevaisuudesta nykyaikaa ja siitä aikanaan jälleen menneisyyttä. Samalla, kun arvostamme omaa aikaamme ja sen saavutuksia, meidän on syytä kunnioittaa myös niitä, jotka ovat luoneet pohjan meidän hyvinvoinnillemme, nimittäin menneitä sukupolvia ja niiden tekemää työtä. Suomalaisella sisulla he ovat voittaneet vaikeudet ja sen avulla mekin varmasti selviydymme meitä kohtaavista vastuksista, rakentaen samalla uskomme parempaan tulevaisuuteen.

Haluan vielä osoittaa kiitokset tämän sukujuhlan järjestelijöille ja sukumme kartoittajille. Olemme jälleen kerran henkisesti rikkaampia ja juuriltamme vahvempia!