|
Osta itsellesi ja lahjaksi
lapsillesi!
|
Suvun jäsenen
Eero Mänttärin toimittama ja
kustantama
Liikkasen
suku –kirja
joka
julkistettiin marraskuussa 2004
sukutapaamisissa.
Kirja
on saatavissa sukuseuran
kautta |
 |
Kirja sisältää
1600-luvulla Liikkalassa eläneen Lauri Hannunpoika
Liikkasen jälkeläiset ja heidän puolisonsa yhtenäisenä
esityksenä nykyaikaan asti. Kirjassa on 400
vuoden ajalta noin 15.000 henkilön tietoja.
Kirjan koko on B5 eli 176 x 250 mm. Siinä on yli 900
sivua ja se painaa 2,3 kg. Kirja on vahvarakenteinen,
kovakantinen ja lankasidottu, joten se on tehty kestämään
vuosikausien käyttöä. Kirjassa on sukuun kuuluvien tiedot
toukokuuhun 2003 asti, siis pienten lastenkin.
Kirjan
alkuosassa on kirjoituksia suvun kantatalosta ja
varhaispolvista, suvun ja kanta-alueen historiasta sekä
Liikkasen sukuseurasta.
Kirjassa on
kaikki henkilöt käsittävä aakkosellinen
henkilöhakemisto, jonka avulla on helppo löytää
tietty henkilö. Paikkakuntahakemistosta voi
saada selville ketkä ovat syntyneet, vihityt tai kuolleet
tietyllä paikkakunnalla. Erillisestä
asuinpaikkahakemistosta näkee ketkä asuvat
tietyllä paikkakunnalla, esim. Lahdessa tai USA:ssa, siellä
lajiteltuina osavaltioittain.
Kirjassa on myös
erilaista tilastoa suvusta luetteloineen ja
piirroksineen, mm. luettelo eniten esiintyvistä sukunimistä ja
etunimistä, syntyneiden ja kuolleitten määrät eri vuosina,
luettelo paikkakunnista ja maista, joissa asuu eniten sukuun
kuuluvia talouksia. Talvi- ja jatkosodan sankarivainajista on
luettelo. Kirjassa on useita karttoja. Kansiaukeamilla on
sukukaavio ja suvun kantakylän Liikkalan kartta.
Sukuun kuuluvat
henkilöt on esitetty jälkipolvitauluissa, joista helposti
näkee lapset, vanhemmat ja esivanhemmat, samoin serkut,
pikkuserkut, kolmannet serkut ja muut sukuyhteydet. Kirjassa
on käyttöohje ja kaksi lukunauhaa, joten kirjan käyttö on
helppoa.
Kirjan
hinta on 50 € + postimaksu. Kirjan kokoon
nähden hinta on kohtuullinen, koska et joudu maksamaan mitään
”kirjailijanpalkkiota” etkä kirjakaupan ja kustantajan
palkkioita.
Tilaa
kirja Liikkasen sukuseuralta liikkanen(at)pp.inet.fi
Kirja
toimitetaan
postiennakolla Suomeen ja Ruotsiin– saat ja maksat kirjan
omassa postitoimistossasi.
Yksi tai kaksi
kirjaa Suomeen:
postiennakkomaksu on 11,15€.
Yksi kirja
Ruotsiin: postiennakkomaksu
on 25,75€.
Muut
maat: kysy maksutapaa
ja postimaksua sukuseuralta.
Huom.
Kirjan voi myös
noutaa ja maksaa suoraan Helsingistä, Myllykoskelta tai
Karhulasta. Tarkemmat tiedot sukuseuralta. |